Vuoristoajelua

To 15.11. Aamulla Made-kuskimme oli meitä etsiskelemässä ennenkuin olimme ehtineet aamupalaakaan syödä. No aamupalan jälkeen matkamme jatkui kohti tulivuoria. Emme menneet tulivuorelle vaan ihailimme niitä toisen vuoren päältä. Koko päivän ajoimme vuorilla alhaalta ylös ja taas alas ja toiselle vuorelle taas ylös jne.Tiet olivat kapeaa serpentiiniä. Matkanteko oli hidasta mutta sen arvoista. Teiden päälle kaartui kauniisti puiden latvat, rinteiden reunoilla aukesi näkymiä vehreisiin laaksoihin ja toisille suoraseinäisille rinteille. Asumuksia oli rakennettu mitä uskomattomampiin paikkoihin. Välillä pysähdyttiin syömään paikalliseen tienvarsi-keittiöön, mikä oli n.4-5 neliön kokoinen ja täynnä kärpäsiä. Ruoka oli riisiä mihin sai valita lisukkeet: kanaa, tofua, kalaa, vihanneksia ja kastiketta. Ruoka-annos maksoi 10000 rupiaa eli alle 1 euro. Vaikka paikka oli arveluttavan näköinen, kukaan ei tullut ruuasta kipeäksi.

Seuraava pysähdys oli Git Git-putouksilla vuoren rinteellä. Ajoimme tieltä pienelle sivutielle ja sitä vielä n. 1 km. Siellä oli parkkipaikka, vessa ja pikkukauppa.>Putoukselle kerättiin nimellistä maksua, että saivat pidettyä paikkaa kunnossa. Kävelymatkaa parkkipaikalta oli n. puoli km ensimmäiseen joen kohtaamiseen. Kävelimme viidakon keskellä polkua seuraten. Pari taloakin polun varrella oli. Lopulta pääsimme putoukselle asti. "Tasohyppelimme" eri tasanteille ihastelemaan putousta eri kulmista. Siellä oli myös kuvausryhmä ottamassa kuvia kauniista malleista putouksilla.

Ja matka jatkui... Matkalla pysähdyttiin kuvaamaan kauniita vuoristojärviä. Kuskimme oli kiltti ja pysähtyi heti kun kuuli sanan "stop" joltain. Stoppeja tuli siis usein: kuvaamista varten , janon takia, puusta kerättiin välillä jambu-hedelmiä ( maistuivat omenan, päärynän ja paprikan sekoitukselta ), ostettiin kyläkaupasta välipalaa ja käytiin tietenkin vessassa...

Ihmeellisin asia mitä vuorilla nähtiin oli valtava puu, jonka läpi kulki tie. Se oli tosi vaikuttava... ihan kuin siihen olisi tehty tunneli, mutta se oli luonnon muovaama... Kyllä luonto on ihmeellinen... Yllättävän hyvin koko poppoo jaksoi autossa aamuyhdeksästä iltakuuteen. Kuudelta olimme taas kotona huvilalla ja Illu odotti meitä täällä ruuan kanssa.

Sanur- Ubud

Tiistai 13.11. Bagus ja Virpi veivät meidät Kutalle ostoskeskus Galleriaan. Virpi jatkoi matkaansa.
Galleria on iso kaksikerroksinen uusi ja hieno ostoskeskus (hienompi kuin Galleria Lappeenrannassa). Keskellä avoin iso piha missä oli  nurmikko,  leikkipaikka junineen sekä oleskelualue. Sen ympärillä oli lukuisia ravintoloita esim. pizza hut, kiinalainen, indonesialainen, espanjalainen jne. Erilaisia kahviloita mm. amerikkalainen Star Bucks, donitsi paikka (ei yhtä hyvää kuin Arnoldsilla), mutta söihän niitä :)  Siellä oli pieniä, kalliita merkkiliikkeitä sekä isompia marketteja ja vaatekauppoja. Pari tuntia kierreltiin kauppoja ja käytiin syömässä. Hinnat tuntuivat korkeille, kun olemme tottuneet Negaran halpoihin hintoihin ja suppeaan valikoimaan.

Uusi kuskimme Made oli meitä odottamassa tila-autollaan. Sitten lähdimme kohti Sanuria etsimään hotellia. Muutamat hotellit katsottuamme  päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon :)  Hotelli Taman Agung  oli pieni ja viihtyisä  uima-altaineen. Yölle tuli hintaa 600000 rupiaa (n. 50€/ huone lisävuoteineen). Taas aluksi tutustumaan altaaseen ja huuhtomaan päivän hiet.  Allas oli iso ja kiva, lapsille oma allas. Altaan yhdellä reunalla oli  hierontapaikka ja toisella reunalla aukesi ravintola.

Hetken huilattuamme lähdimme etsimään pikapankkia ja ruoka paikkaa. Söimme paikallisessa warungissa joka on kodin yhteydessä oleva paikka, josta voi ostaa ruokaa ja jotain pieniä tarvikkeita kuten bensaa lasipullossa, temppelikoristeita ja kahvia. Ruokaa sai taas odottaa,vaikkei paikalla ollut muita. "Listasta" tilasimme hampurilaisia, grillattua kanaa, nasi gorengia ja jafflen (=kahden pahtoleivän välissä täytettä, toast raudalla litistetty). Hampurilainen oli samanlainen, mutta leivät oli paahtamatta ja ne oli kasassa hammastikulla...se oli lievä pettymys lapsille. Halpaa oli jos ei muuta (n 4€/perhe limppareineen). Sieltä Virpi ja Bagus meidät löysivät.  Mahat täynnä lähdimme etsimään iltapala tarpeita. Hetken käveltyämme  löysimme tutun ja turvallisen Hardys marketin.  Sinnehän meillä on  jo kanta-asiakaskortitkin. Sieltä löytyi vaikka mitä, enemmän  kuin Negarassa.
Hotellilla kerrankin aikuiset valvoivat (lue tunti) . Nähtiin parvekkeelta komeat salamat ja kuultiin ranta aaltojen pauhu, kerkesimme myös parantaa maailmaakin siinä ajassa eli ei paljon paranneltavaa ainakaan täälläpäin.



Keskiviikko 14.11. Aamulla  kuskimme Made oli sovitusti "ennen aikojaan" paikalla (kuten eilenkin). Lähdimme kohti Ubudia. Matkalla pysähdyttiin batiikki paikkaan, jossa meille kerrottiin miten batiikkikangas syntyy käsityönä ja tutustuimme kaupan batiikki tauluihin, kasseihin ja vaatteisiin sekä kankaisiin.
Seuraavaksi pysähdyimme hopeaseppä pajalle ja myymälään. Siellä oli valtava valikoima käsintehtyjä koruja.  ( Villa Uma Sarin asiakkaat saavat alennusta -50% )



Sitten lähdimme vihdoin lasten odottamaan eläintarhaan. Se  oli aikuisillekin ihana kokemus. Portilla meidät kuvattiin papukaijojen kanssa. Sisällä eläintarhassa sai ostaa banaaneja ja porkkanoita eläimille annettavaksi. Asukkeina siellä oli mm. krokotiileja, tiikeri, apinoita, kameleita ja python käärmeitä. Lintuja oli paljon erilaisia, eri värisiä ja kokoisia. Joittenkin lintujen ja  isojen lepakoiden häkkiin pääsi sisälle ihmettelemään niitä  metrin päästä. Sekä tapasimme  niin laiskan ja lihavan orangin, joka ei viitsinyt takapuolta nostaa edes banaanin takia. Heitetyn banaanin piti osua suoraan sen odottavaan käteen. Kuoret se heitti takaisin yleisölle. Eläinten asumukset olivat hyvässä ja siistissä kunnossa, mikä ilahdutti aikuisia. Kohokohta oli esitys lintujen kanssa. Istuimme katsomossa, kun isot linnut liiteli yllämme ja Juusokin osallistui näytökseen pitelemällä pään päällä tarjotinta johon lensi lintu syömään makupalaa. Loppuyllätyksenä oli, että kaikki halukkaat pääsivät kuvaan leijonan pennun kanssa.

Seuraava hotelli oli Lokasari Ubudin keskustan ulkopuolella. Siellä käytössämme oli pieni bungalowihuoneisto. Taas altaan kautta syömään. Nyt ei etsitty ruokapaikkaa vaan jäätiin hotellin pieneen respan viereiseen katokseen syömään. Paikka tuntui vaatimattomalta ruokapaikaksi, mutta ruoka oli älyttömän hyvää ja halpaa ja kaikki saivat mahansakin täyteen . Hotellimaksuun ( n. 40e/perhe ) kuului ilmainen kuljetus Ubudin keskustaan ja takaisin, mikä heti käytettiin hyväksemme. Ubudissa kierreltiin jalkaisin pienellä alueella ja taas etsittiin vessaa niinkuin joka retkellä ( milloin kenenkin maha kuralla). Starbucksista löytyi kunnollinen vessa ja toiset saivat odotellessa kuunnella joululauluja ja katsoa poronsarvista myyjätyttöä. Pitkän kävelyn jälkeen maistui oikeat jätskiannokset ravintolassa. Pienimmät alkoivat jo väsyä joten etsimme prepaid-liittymäkaupan, että saimme soitettua hotellipojan hakemaan meitä. Emme jaksaneetkaan jäädä katsomaan tulitanssiesitystä enää illemmalla... ehkä toisen kerran sitten...

.

Snorklausta Menjangan saarella

Torstaina 1.11.-12 lähdimme kohti Länsi-Balin kansallispuistoa ( Taman Nasional Bali Barat ). Matka kesti tunnin verran. Matkalla näimme apinoita loikkimassa teiden varsilla. Kansallispuisto oli yllättävän kuivaa seutua, kuten koko pohjoispuoli Balista. Jos olisi halunnut tutustua puistossa oleviin eläimiin, olisi pitänyt osallistua safarille, mutta sensijaan suuntasimme Labuhan Lalang- laituripaikkaan, josta pääsimme Menjangan saarelle snorklaamaan .Opastettu 3 tunnin snorklausretki omalla veneellä, kuljettajalla, oppaalla ja lainavälineillä maksoi koko kahdeksan hengen porukalta n. 100€.  Oppaalla oli mukana vedenalainen kamera, jolla otti hienoja kuvia pinnan alta ja meistä. Kuvia kertyi n. 300 kappaletta jotka sai ostaa omaksi 300000 rupialla ( vajaalla 30€ ).









Puolen tunnin merimatka turkoosinsinisessä vedessä taittui pitkällä puisella kalastusveneellä. Jopa Roopen haikauhu laantui pehmeässä merituulessa. Matkalla söimme evääksi ostamiamme sipsejä ja keksejä.

Menjangan saari ( Pulau Menjangan ) on lähes puuton, laakea ja matala saari Balin luoteisnurkassa. Siellä on kirkkaat vedet ja niissä suuri lajirikkaus, kaiken värisiä kaloja ja koralleja Paikka on Balin parhaimpia snorklaus paikkoja. Matalikon jälkeen tuli 30 metrin äkkijyrkkä  pudotus meren pohjaan. Matalikolla vesi siinsi vaaleansinisenä ja lasien läpi katsellessa pinnan alle sieltä avautui ihmeellinen ja uusi maailma. Kaloja oli isoja, pieniä, litteitä, pitkiä, pyöreitä ja niitä oli sateenkaaren kaikissa väreissä. On kuin olisi itse ollut isossa akvaariossa uiskentelemassa. Jutta  ja Arttu olivat kuin kalat vedessä, nauttivat sukeltelusta. Pienimmät lilluivat ranta vedessä

Pari kilometriä laituri paikasta eteenpäin oli puusta tehty ravintola. Ravintolan tukipylväinä oli kolme isoa puunrunkoa. Ravintolassa oli kolme kerrosta, ylimmästä kerroksesta vei vielä kapeat portaat ylemmäs. Sieltä näkyi vihreää vuoristoa, merta ja toisaalla kuivat puun latvat.
Ruoka oli tosi hyvää, kalapuikotkin oli tehty tuoreesta tonnikalasta. Saihan sitä odottaa, mutta niihän sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Ravintola oli vähän hienompi paikka ja hinnat sen mukaiset ( n. 50€ ).

Etsimme kuumia lähteitä ja sellainen löytyikin, mutta kylpemään emme viitseneet mennä siinä ympäristössä. Villisiat juoksenteli pihalla ja niitten jätöksiä oli siellä täällä. Joten kotimatka alkoi...

Kuta Beach

 Kuta Beachille lähdettiin aikaisin klo 7 aamulla. Matkaa oli n 100 km, hotellissa oltiin n klo 14. No syömiseen , tai niiden saamiseen, meni 1,5 tuntia ja yksi wc/ jätskipysähdys oli myös. Kutalla etsittiin hotellia ehkä tunnin verran kunnes löytyi hyvä ja edullinen. Eli ajomatkaan käytettiin noin 4 tuntia. Tie on kapea ja mutkainen ja mitä lähemmäksi Denpasaria ( Balin pääkaupunkia ) ja Kutaa tultiin, sitä ruuhkaisemmaksi liikenne kävi. Ruuhkat ovatkin suurin syy siihen, että matkanteko kestää... Onhan pienellä n 100km x 120km saarella n 3,5 miljoonaa asukasta joista suurin osa Denpasarin alueella.
Ensimmäinen ilta vietettiin kävelemällä Jalan Legiania (pääkatu) ja takaisin rannan puoleista katua ja kapeaa Poppies Lanea pitkin. Ihmeteltiin tienvarsikauppiaiden innokkuutta ja peräänantamattomuutta. Piti osata tinkiä noin puolet hinnasta... mutta ekana iltana oikeastaan vain katseltiin.
Hotellille tultua piti lepuuttaa jalkoja ja vilvoitella uima-altaassa. Sitten taas käveltiin sama matka jotta löydettiin ruokapaikaksemme Mc Donalds. Niitä on muutama Etelä-Balilla. Kaikki saivat mahansa täyteen alle 15 eurolla/perhe ja sai syödä niin paljon kuin jaksoi.
Ja taas käveltiin... Matkalla käytiin meren rannalla seisoskelemassa ihanassa merivedessä, aallot saivat pienimmän nurin. Uni maittoi hotellille päästyä.
 
Aamupalaksi oli tarjolla erilaisia annoksia nuudeleita, vermiselliä, paistettua kananmunaa ja paahtoleipää sekä teetä, kahvia tai appelsiinimehua. Ja sitten meren rantaan. Siellä vuokrasimme 4 lepotuolia, 2 mahalautaa ja yhden surffilaudan. Vanhimmat lapsista viihtyivät monta tuntia yrittäen päästä aallon kyytiin välillä onnistuenkin. Vesi oli lämmintä ja aallot ihan hyvän kokoisia, ehkä n. 1-1,5-metrisiä. Niitä vasten oli mukava hyppiä ja hörpätä suolaista vettä. Hiekka oli vaaleaa, pehmeää ja polttavaa. Välillä käytiin rantaravintolassa syömässä. Hotellille palattiin keitetyn ravun punaisina. Illalla käytiin enää syömässä ja taas sänky kutsui...

Seuraava päivä meni "kotimatkaan". Matkan varrella käytiin helmikaupassa mikä oli kyllä oikea helmiaskartelijan taivas. Valikoima oli suunnaton! Ostettiin joitain helmipusseja, että saatiin huvilalle tekemistä.

Poikkesimme myös Balilaista temppeliä, Tanah Lotia , katsomassa . Se oli rakennettu kallion päälle merelle noin 100 metrin päähän rannasta. Temppelin ympäristöön oli syntynyt markkinapaikka, mutta myyjät eivät olleet yhtä hyökkääviä kuin Kutalla. Temppelialue oli kyllä hieno, siellä oli mahtavat maisemat merelle. Auringonlaskun aikaan olisi ollut ihana olla katsomassa sitä näköalaterassilta, mutta meidän matkamme jatkui.

Pysähdyimme hiukan ennen auringonlaskua ravintolaan mistä oli myös huikeat näkymät merelle. Suuri ravintola oli aivan tyhjä lukuunottamatta meitä. Vessaakin alettiin kiireesti siivota, kun meille tuli sinne asiaa. Harmi jos sellaisia upeita paikkoja menee nurin jos ihmiset eivät niitä löydä. Paikka oli rannikolla noin tunti ennen Negaraa.

Negarassa kävimme pikaisesti vielä tekemässä iltapalaostokset pinkissä kaupassa ja sitten ... ihanaa... "kotiin" huvilallemme . Ja ensimmäiseksi uimaan... voi sitä tunnetta ; hiljaisuuden rikkoo vain ihana sirkkojen siritys. Täysikuu ja tähdet taivaalla yläpuolellamme kun kelluskelemme lämpimässä vedessä. Lepakko suhahtaa yläpuolelta ja mieli alkaa taas rauhoittua Kutan hälinän jälkeen...

Kyläläisten vieraana

Keskiviikkoaamuna puettiin sharongit päälle (pienet eivät tarvinneet ) ja lähdettiin eräiden kyläläisten luo 3 kk:n ikäisen  tyttövauvan nimenantojuhlaan. Vauvalla oli jo korvarenkaat. Bagus vei meidät autolla sivukylille tosi jyrkkää tietä pitkin. Talo jäi vuorten ympäröimään laaksoon,missä ei ollut montaa taloa. Kyläläiset ja sukulaiset olivat kokoontuneet auttamaan juhlajärjestelyissä, itse  pariskunta sai keskittyä vauvaan muiden tehdessä ruuat ja koristelut.  Koristeet tehtiin käsin kukista ja kasvin lehdistä, ne olivat tosi kauniita ja värikkäitä. Vaatimattoman maalattian ja peltikatteen väliin oli rakennettu hieno koristeltu iso alttari. Ruuat tehtiin perinteisessä balilaisessa keittiössä, missä myös oli maalattia ja siellä kivipesä minkä päällä oli tuli. Siinä valmistettiin juhlaruuat.

Meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Meille oli varattu penkit kyläläisten keskeltä mistä näimme kaiken hyvin, tarjolle tuotiin vesipurkit, balilaista kakkua (ilmeisesti kaupasta) oli vaaleanpuna-vihreä raidallista, grillattuja sian sisäelimiä, jotka jäivät maistamatta, riisistä tehtyjä lastuja (maistui vähän palaneelle).

Traditioon kuuluu, että napanuora tuodaan sairaalasta kotiin. Juhlassa se on laitettu koriin ja koristeita ympärillä, näkyvillä paikalle. Emme tiedä mitä sille juhlassa / juhlan jälkeen tehtiin
.
Asumus oli hyvin vaatimaton maalattioineen, bambusta? rakennettu, ilmeisesti jopa ilman nauloja. Jaloissa  juoksenteli kanoja ja koira. Jokaisella balilaisessa kodissa on kanoja ja koira, monilla jopa lehmiä, joita ulkoilutetaan narussa tai tallailevat vapaana riisipelloilla tai pienen pienessä metsäpläntissä. Missä  vain on syömistä.

Paikalle tuli naispuoleinen seremonian vetäjä. Valmistelut kaikkine koriteluineen kesti monta tuntia. Jumalillekkin piti viedä kiitoslahjoja (pienessä käsintehdyssä korissa hedelmiä, kukkia, riisiä ja suitsuketikku). koreja laitettiin alttarille, temppeleihin ja portin pieleen. Taloissa on yleensä hienommat temppelei kuin itse asuin rakennus.

Oltiin puolitoistatuntia paikalla, eikä tilaisuus ollut vieläkään alkanut. Lapset eivät enää jaksaneet odottaa, joten lähdimme pois. Meillä oli hyvä syy lähteä. Bagus selitti, että lasten piti käydä koulua. Näin emme loukanneet heitä.  Veimme vauvalle lahjaksi 100000 rupiaa (n.10e).  Mikä oli varsin hyvä lahja.

WWF:n jalanjäljillä

Seuraavaa päivää odotimme varmaan kaikki yhtä innokkaina. Lähdimme aamulla kohti Jembranaa missä pääsimme näkemään pieniä merikilpikonnan poikasia. Kurma Asih= "kilpikonnien suojelijat" on perustettu Jembranaan 1997. WWF koulutti ja teki suojeluohjelman paikallisille jota he nyt itsenäisesti toteuttavat. Suojelijat keräävät kilpikonnien munia ja hoitavat kuoriutuneita poikasia kunnes päästävät ne vapaiksi mereen. Saimme pidellä pieniä kilpikonnan poikasia ja laskea niitä elämään mereen ja kasvamaan n 70-senttisiksi. Toimintaa voi tukea vapaaehtoisin rahalahjoituksin. Kurma Asih löytyy myös facebookista.

Takastulomatkalla pysähdyimme italialaisen rouvan pitämään pizzeriaan Negaraan. Onnellisina tilasimme halpoja pizzoja jotka osoittautuivat n.15x15-senttisiksi... ei lähtenyt suomalaisilta nälkä ei... Mutta Fanta red maistui lapsille hyvin. Vielä jaksettiin käydä muutamassa kauopassakin, mutta sitten oltiin jo kypsiä hyppäämään altaaseen :)

Sademetsän kätköissä

Iltapäivän kuumin aika on mennyt, lähdemme kipuamaan autolla vuoren rinnettä ylöspäin. Tiet pienenevät ja jyrkkenevät, asumukset harvenevat... Lopulta pysähdymme ja kävelemme riippusiltaa pitkin joen toiselle puolelle. Riisumme kivikolle kylän poikien katsellessa... toki uikkarit ovat päällä jo. Kyläläiset käyvät pesulla kirkasvetisessä vuoristojoessa, josta alkaa sademetsä. Rehevä , tiheä, vihreä, kostea kasvillisuus joen rannoilla piilotti isot sirkat jotka pitivät korvia huumaavaa meteliä... luulin sitä ensin hälytyssireeniksi, mutta eihän keskellä viidakkoa sellaisia ole.
Uskaltauduimme myös jokeen kohtaan missä virtaukset eivät olleet niin kovat. Jalat ylettivät lapsillakin hyvin pohjaan. Lepakot lentelivät yllämme ja kanakin oli uimaan tulossa. Sieltä ei olisi halunnut pois lähteä, mutta nuorisoa alkoi virrata paikalle huristaen mopoilla riippusillan yli pienetkin pojat tupakkaa polttaen...
Kunpa sinne pääsisi uudestaan rauhassa kylpemään.

Mustaa hiekkaa

Bagus vei meidä iltaretkelle merenrantaan lähelle Negaran kaupunkia. Hiekka oli mustaa ja merivesi suolaista, pehmeää ja lämmintä. Uiskenneltiin ja kerättiin simpukankuoria. Aurinko alkoi laskea ja jäätiin vielä iltaruoalle Bagusin pieneen rantaravintolaan missä sai kalaa ja mereneläviä. Tilattiin kolme grillattua kalaa ja nuudeleita koko porukalle. Keittiö oli perinteinen balilainen; lattialla kasa missä tulipesä minkä päällä ruoka valmistettiin... ja hyvää oli, maistui kaikille. Oli hienoa katsella samalla aurngon laskua. Jaavan rannat siinsivät kaukana ja valot alkoivat syttyä sinne pieninä pilkkuina. Pois lähtiessä oli vielä yllätys auton viereassä... pieni taskurapu... oli kai menossa ravintolan keittiöön pataan :) 

ENSIMMÄISET PÄIVÄT BALILLA

                                              TERVETULOA VILLA UMA SARIIN

 

                                         ROOPE, JUUSO JA JATTA ALTAALLA

                                         NÄKYMÄ KEITTIÖÖN

                                          ROOPE

                                         GEKOT KATOSSA - IT`S OKAY !

                                          NEGARAN VALOT ALTAAN TAUSTALLA

                                      NUORET JA BAGUS JOKIRETKELLÄ VUORELLA

                                          JUTTA, ELMO JA ARTTU

                                          JUUSO

                                           JATTA

                                 

                                         NAAPURI

                                         BAGUS